Aivojumppaa koiralle!

Tuttavani kertoi minulle, että hänen koirallaan on todettu sairaus jonka vuoksi raskas liikunta on kielletty. Aktiivisen rodun ollessa kyseessä hän mietti miten saisi koiran pysymään nahoissaan. Lupasin lähettää hänelle linkkejä joissa on erilaisia aivojumppatehtäviä ja helppoja temppuja joita voisi tehdä koiran kanssa kun kaikki riekkuminen on kielletty. Löysin hajanaisia linkkejä ja siitä se ajatus sitten lähtikin...
Päätin tehdä niistä koosteen!
Nenätyö
Koiralle on aluksi opetettava tarkoitukseen jokin sana, esim. “etsi”.
Helpointa on aloittaa sisällä namupalaetsinnällä. Koira voidaan laittaa odottaman siksi aikaa, että omistaja ehtii asettaa namun johonkin näkyvälle paikalle. Sitten koira päästetään tutkimaan huonetta ja hoetaan etsi -sanaa sekä kehutaan koiraa kun se työskentelee. Kun koira keksii namun kehutaan taas ja koiran annetaan syödä namu lisäpalkkioksi.
Tätä toistetaan eri päivinä (mutta ei kovin monta kertaa peräkkäin, ettei koira kyllästy), sitten vähitellen vaikeutetaan piiloja.
Jos koira tietää jonkin lelunsa nimen esim. “pallo”, voi myös etsityttää nimettyjä esineitä ja tietysti koiralle voi myös opettaa eri lelujen ja esineiden nimiä. Mikäli koira tuntee perheenjäseniä nimeltä, voidaan etsiskellä myös heitä, jolloin palkkio, eli makupala on aina etsittävällä henkilöllä.
Kaikkia näitä nenänkäyttömuotoja voi tehdä sekä sisällä että ulkona, kunhan muistaa, että ulkona ne ovat useista häiriötekijöistä johtuen vaikeampia. Siksi kannattaa aloittaa sisällä, missä koiran keskittymiskyky on parempi.
Lähde
"Nakin piilotus"
Normaalisti koiralle ei tarvitse tätä temppua sen kummemmin edes opettaa, jos se pitää edes hiukkasen verran ruoasta. Käske koira odottamaan paikalla (jos koira ei vielä tätä osaa niin voit laittaa sen toiseen huoneeseen odottamaan tai avustaja voi pitää siitä kiinni kun piilotat nakinpalasia). Piilota sormanpään kokoisia nakinpaloja lattialle esineiden taakse (esim. pöydän jalan, sohvan kulman, hyllyn reunan taakse). Alussa jätä nakit osittain näkyville ja osoita koiralle ensimmäiset. Varsin pian se alkaa itse etsiskelemään makupaloja. Voit liittää tähän käskysanan heti ensimmäisillä kerroilla (esim. "etsi").
Tämä temppu on helppo valmistella koiralle kun se jää yksin. Koiran tasosta riippuen nakin etsiminen antaa tekemistä muutamista minuuteista jopa useisiin kymmeniin minuutteihin.
Vaikeutta temppuun:
- piilota nakkeja esineiden alle (matot, lattialla lojuvat sukat, vessapaperirullien hylsyt jne)
- piilota nakkeja eri korkeuksille
- pienennä makupalojen kokoa
- piilota nakkeja eri huoneisiin
"Puikon piilotus" (mmuunnelma edellisestä)
Kun koiralle alkaa nakin etsiminen olla turhan helppoa, voit opettaa sen etsimään ihmisen hajuisia esineitä. Itse olen opettanut koiran etsimään vanupuikkoja, joita olen ensin hajustanut käsissäni hetken aikaa. Koiran tulee osata noutaa tätä temppua varten. Opeta ensin koiralle, että tuomalla sinulle puikon se saa palkan. Anna koiran haistella vanupuikkoa ja kun se koskettaa sitä, anna palkka. Seuraavaksi laita puikko lattialle ja anna koira noutaa se sinulle. Liitä liikkeeseen käsky (esim. "puikko"). Kun koira osaa nämä vaiheet luotettavasti, voit viedä puikon esim, kulman taakse piiloon. Lähetä koira käskysanalla etsimään puikkoa ja palkkaa se ruhtinaallisesti kun se tuo sen sinulle. Viimeinen vaihe on piilotella puikkoja kuten olet aiemmin piilotellut nakkeja. Vaikeustasoa voi muutella samalla tavalla.
Vinkki: jos puikon etsiminen käy liian helpoksi, vaihda esine pienempään (vaikkapa hammastikkuun). Vaikeustasoa lisää myös esineen hajustusajan pienentäminen.
Tämä temppu vaatii läsnäoloasi, sinunhan tulee palkata koira kun se tuo sinulle puikon. Voit kuitenkin huoletta puuhailla muita juttuja sillä aikaa kun koira etsii.
Lähde
Piiloleikki
Tässä tarvitaan ainakin kaksi ihmistä, jolloin toinen pitää koiraa kiinni sillä välin kun toinen menee piiloon niin, ettei koira sitä näe. Sovitusta merkistä koira saa lähteä etsimään "kadonnutta". Kun koirasi löytää piilossa olijan häntä kiitetään ja palkitaan. Voi toteuttaa myös sisällä.
Ongelmanratkaisu
Kotona koiralle voi laittaa namuja pahvi- ja muovirasioihin kaivettavaksi. Jotta koira kiinnostuisi ongelman selvittämisestä, on varminta aloittaa helpohkoilla jutuilla.
Pystytä lattialle koiran eteen talouspaperirullan sisäpahvi ja tipauta sitten namu sisään koiran nähden. Koiran pitäsi keksiä, että saadakseen namun, tötterö pitää kaataa. Aluksi koira kaataa sen vahingossa, mutta uusimalla tehtävää, se käy helpommaksi, kunnes koira alkaa kaataa tötterön tahallaan. Sitten voi taas vaikeusastetta nostaa kumoamalla vaikka jogurttipurkin lattialla olevan namun päälle, joten koiran on nyt kehiteltävä uusi ratkaisu uuteen ongelmaan. Nyt koiran on lähes pakko käyttää tassuja tai hampaita apuna. Älä kuitenkaan käytä sellaisia astioita, joissa joskus säilytät tabletteja tai pesuainetta ym. Koira saattaa sellaisen löytäessään vahingossa syödä sisällön innoissaan, luullessaan sitä aktivointileluksi.
Lisää haastetta:
- teippaa pahvirasiat tiiviiksi paketeiksi niin, että koira joutuu järsimään paketin auki (maalarinteippi on kätevä tähän)
- kiinnitä rasia esim. tuolinselkämykseen tai häkin kylkeen niin, että koira joutuu ensin irroittelemaan rasian ennekuin se pääsee purkamaan pakettia
- kiinnita useampi rasia yhteen tiiviiksi paketiksi
- laita rasioita sisäkkäin ja jokaiseen nami (koira kuorii ikäänkuin sipulia kun se availee pakettia)
- piilota paketit niin että koira joutuu ensin etsimään ne ennekuin pääsee askartelupuuhiin
Lähde
"Este"
Piilota herkkupala avonaisen oven taakse jäävään koloon. Koiran on hoksattava kiertää ja "avata" ovi ennenkuin se saa palkkionsa.
"Sanomalehti"
Piilottele namipaloja sanomalehden sivujen väliin. Silppua taas, mutta samalla koira kuluttaa aikaa ja energiaa.
"Farkun lahje"
Leikkaa vanhoista housuista lahje irti, tee solmu ensin toiseen päähän, sen jälkeen nameja sisään, jonka jälkeen solmu toiseen päähän. Koira saa touhuilla solmujen parissa saadakseen namit lahkeesta.
Temput
Monenlaisia temppuja voi opettaa koiralle, tässä vain vaaditaan omistajaltakin aivojen käyttöä eli mielikuvitusta. On sellaisia temppuja, joilla on jokin käytännön merkitys, kuten "istu" tai "maahan" ja sitten on ihan puhtaita "sirkustemppuja".
Eräänlaiseen temppuiluun perustuvat sellaisetkin oikeat tehtävät, joita suorittavat esimerkiksi liikuntavammaisten avustuskoirat. Ne sammuttelevat valoja tai painavat hissin nappia tai nostavat pudonneita tavaroita lattialta.
Kannattaa aluksi ottaa tässäkin asiassa helppoja tehtäviä kokeiltavaksi, jotta koira kiinnostuu.
Helposta päästä voisi mainita vaikka "suukko" -tempun. Kyykisty koiran lähelle ja vie namu vaikka poskelle. Kun koira tökkää tai nuolaisee namun kohtaa poskessa, annat palkkion ja kehut koiraa ja samalla voi alkaa toistella "suukko"- sanaa. Toistettaessa koira vähitellen alkaa tehdä tätä temppua pelkästä sanallisesta ohjeesta. Temppuja on rajaton määrä ja niiden tekeminen vahvistaa koiran ja omistajan välistä suhdetta, kuten kaikki koiran kanssa puuhaaminen. Muista, että tarkoituksena ei ole päästä näyttämään naapurille mitä meidän koira osaa vaan luoda koiralle hauskaa toimintaa ja kanavoida sen energia luvalliseen toimintaan.
Aivotyötä olisi keskivertokoiralle hyvä järjestää päivittäin noin puolesta tunnista tuntiin, mutta sitä ei pidä tehdä yhteen menoon. Mikäli sinulla on aktiivinen koira, on todennäköisesti hyvä tehdä enemmänkin. Vaihtele toimintaa siten, että pyrit tekemään eri tyyppisiä tehtäviä (nenänkäyttö, ongelmanratkaisu, temput, jne).
Samoin on hyvä vaihdella paikkoja eli kokeilla eri versioita sisällä, pihalla, lenkillä. Muista, että aivojen käyttö on raskasta, älä ylirasita koiraa. On parempi lopettaa hiukan ennen kuin koiran mielenkiinto alkaa hävitä.
Lähde
"Gimme Five!"
Vaikeustaso: helppo
Tempun kulku: ohjaaja seisoo koiran edessä, koira istuu. Ohjaaja sanoo koiralle "gimme five" ja koira läppää tassullaan ohjaajan kättä.
Opetus: Tee kädestäsi koiralle mielenkiintoinen. Heiluttele sitä kuonon edessä tai koputa lattiaan. Kun koira koskettaa kättäsi tassullaan vaikka vain vahingossa, palkkaa se. Pikku hiljaa koiran hoksatessa, että sen tulee koskettaa kättäsi saadakseen namin voit nostaa kättäsi ylemmäs. Loppuasetelmassa ohjaajan käsi on koiran pään korkeudella tai vähän ylempänä ja koira läppää avoimeen kämmeneen tassullaan. Koira ja ohjaaja siis läpsäisevät "tassunsa" yhteen kuten tunnetussa amerikkalaisessa tervehdyksessä.
"Gimme five"- ja "Kumpi käsi" -temput ovat hyvin samanlaisia, joten jos koira osaa jo toisen näistä, on toisen opettaminen nopeaa ja helppoa.
"Kumpi käsi?"
Vaikeustaso: helppo
Tempun kulku: ohjaaja seisoo koiran edessä kädet nyrkissä ja kehoittaa koiraa arvaamaan, kummassa kädessä nami on. Koira tunnistaa namikäden sitä haistelematta.
Opetus: Aloita tunnistusleikki oikealla kädellä. Piilota nami nyrkin sisään ja kun koira tökkäisee tassullaan kättä, anna sille nami. Käsi kannattaa alkuvaiheessa pitää mahdollisimman alhaalla. Koira oppii tämän vaiheen todella nopeasti.
Seuraavaksi liitä liikkeeseen jokin käskysana (esim. "käsi"). Kun kysyt koiralta "kumpi käsi" se osaa hakea namin jo oikeasta kädestä.
Seuraavaksi opeta koira tökkäämään tassullaan vasenta kättäsi. Opetus kulkee kuten edellä mutta liitä toiseen käteen jokin muu käskysana (esim. "valitse").
Viimeinen vaihe on vaikein ja se kannattaa ottaa temppuun mukaan vasta kun koira tunnistaa käskysanalla kummankin käden varmasti. Ojenna molemmat kädet nyrkissä eteesi ja kysy koiralta "kumpi käsi". Koira tökkää sitä kättä jonka olet sille tuolla sanalla opettanut. Seuraavaksi kerro yleisölle, että piilotat namin toiseen käteen ja katsotaan, osaako koira arvata missä nami tällä kertaa on. Kehota koiraa: "valitse uudelleen" ja taas koira "arvaa" oikean namikäden.
Yksinkertainen ja helppo temppu mutta yleisöä on helppo hämmästyttää! Varsinkin lapset pitävät tästä tempusta.
"Sormileikki"
Vaikeustaso: keskitasoa
Tempun kulku: koira tunnistaa sormet. Esim, "näytä pikkurilli".
Opetus: Opetus on samankaltainen kun edellisessä tempussa. Heiluta yhtä sormeasi koiran kuonon edessä. Kun se koskettaa kuonollaan sormea, kehu ja anna palkka. Kun koira hoksaa mitä sen tarvitsee tehdä saadakseen namin, liitä temppuun käskysana (sormen nimi lyhennettynä: peukku, etu, keski, nimetön, rilli). Kun koira luotettavasti osaa tökätä käskysanalla sormea, avaa muut sormet nyrkistä ja anna koiran etsiä kaikkien sormien joukosta se oikea. Kun koira osaa tunnistaa yhden sormen, voit harjoitella muut samalla tavalla.
Tämäkin temppu on oikea hitti lasten silmissä ja vakuuttaa aikuisetkin koirasi älykkyydestä! ;)
"Kurkkaa!"
Vaikeustaso: helppo
Tempun kulku: koira kurkistaa ohjaajan jalkojen välistä.
Opetus: Opeta ensin koira menemään taaksesi jollain tietyllä käskyllä (itse sanon "taakse"). Helpoin tapa on houkutella koira taaksesi namin avulla. Kun koira osaa mennä taaksesi, voit liittää temppuun seuraavan vaiheen. Seiso ensin jalat melko tiivisti yhdessä kunnes koira on takanasi ja levitä sitten jalkojasi sen verran, että koira pää mahtuu niiden väliin. Houkuttele namilla koiraa työntämään päänsä jalkojesi välistä. Koira hoksaa melko nopeasti, mitä sen tulee tehdä saadakseen namin. Liitä liikkeeseen käskysana "kurkkaa" kun koira tietää mitä tapahtuu kun otat haara-asennon. Lopuksi koita tehdä liike seisoen itse suorana niin, että koira joutuu kurkkaamaan sinua ylöspäin.
Veikeä liike!
"Karhu"
Vaikeustaso: vaikea
Tempun kulku: koira nousee takajalkojensa päälle istumaan kuin karhu. Erityisen vaikuttavan näköistä isoilla koirilla, kuten dobermann. ;) Tempun nimi voisi olla myös "Puudeli".
Opetus: Aloita käskemällä koira istumaan. Houkuttele koiraa namin avulla katsomaan ylöspäin ja kohottamaan hieman kuonoaan. Nosta kättä toisto toistolta hieman ylemmäs, kunnes koiran on lopulta ponnistauduttava takapuolensa päälle istumaan kuin orava (tai karhu). Kun koira seuraa kättäsi luotettavasti, liitä liikkeeseen käskysana "karhu".
Tempun opetus on hyvin yksinkertaista mutta vaikeus piilee isolla koiralla tasapainon löytymisessä ilman, että koira ottaa etutassuillaan tukea mistään. Alussa on luvassa horjahtelevaa istuntaa kunnes koiran vatsalihakset ja koordinaatio sopeutuu uuteen liikeeseen. Pienillä ja kevyillä koirilla tällainen asento on luontaisempi, mutta isolla koiralla temppu on näyttävä.
Lähde
Omatekoisia aktivointileluja
- Limupulloon nami
- Maitopurkkiin nami
- Vessapaperirullaan nami
- Jäätelöpurkkiin nami
- Partaäijä -jugurttipurkki, reikiä kylkiin ja sisälle nameja.
- Lautasen alle nami
- Pahvilaatikko jossa eri kerroksia; pohjalle nami, väliin paperia, taas muutama nami, paperia, nami... jne. Koira saa kaivaa ja etsiä namit laatikosta.
Jos em. lelut ovat koiralle liian helppoja, voi sisään laittaa esim. koirille tarkoitettua raakaa jauhelihaa ja laittaa purkin/pullon pakastimeen ja antaa koiralle vasta kun sisus on jäätynyt.
Ulkona haastetta voi lisätä hautaamalla namipurkin esimerkiksi maahan tai pitkään heinikkoon. Myös leluja ja erilaisia esineitä voi tietysti piilotella ulkona.
Takaisin muistiinpanoihin