TK1 TK2 Dina
FIX00062/07
Syntymäaika: 6.1.2006
Sukupuoli: Narttu
Kasvattaja: Ei kennelnimeä
Lonkat: A/B
Kyynärät/ 0/0
Niska ja selkä ok
Sydän ultrattu 13.8.2008 pyörtymisen jälkeen:
Ausk. ok, ei sivuääniä. Mitr. läppien aukeaminen nopeutunut, vasen eteinen lievästi laajentunut samoin vasen kammio. Vasen kammioväliseinä lievästi ohentunut ja supistuvuus alarajoilla; mahdollisesti kehittyvä kardiomyopatia.
Lue lisää dobermanneille tyypillisistä sairauksista
Dina on ensimmäinen rotunsa edustaja tässä taloudessa ja saanut narunjatkeen innostumaan koirista, niiden mielenliikkeistä ja koiraharrastuksesta.
Dina on se meidän "puskista otettu" mähaluundobermanninnytheti -koira. Innostus rotuun alkoi ihan vahingossa mieheni kautta kun meillä oli usein hoidossa lainalapsi dobermann, recue narttu Tara. En ollut kuuna kullan valkeana törmännyt yhtä humoristiseen tyyppiin kuin tämä neiti, enkä alkuunkaan voinut uskoa, että vain kaukaa ihailemani uljas rotu voisi olla... siis tuommonen! :)
Dinan X-rekisterin vuoksi ei ole asiaa pk-puolelle, mutta ollaan tokoiltu kyllä ja siinä riittääkin pähkinää purtavaksi tämän koiran (ja ohjaajan) kanssa.
Tällä hetkellä valmistaudumme voittajaluokkaan, mutta sinne on vielä matkaa. luultavasti starttaamme aikaisintaan loppuvuodesta 2010.
Dina on luonteeltaan hieman pidättyväinen uusia ihmisiä- ja asioita kohtaan, mutta todella kiltti, täynnä rakkautta oleva puikkonokkainen persoona. Koulutuskentällä Dinaa on ollut melko helppoa viedä eteenpäin, koska se motivoituu niin ruoalla, kuin saalisleikillä ja typy on aina valmiina hommiin.
Kuten varmasti valtaosa ensimmäisen koiransa kanssa, niin olen myös minä tehnyt hurjan määrän koulutusvirheitä uramme alkutaipaleella ja osaa niistä korjaillaan vieläkin. Moni asia on opeteltu täysin uudestaan käskysanaa ja koulutustapaa vaihtamalla ja tie on ollut hyvinkin pitkä, mutta sitäkin opettavaisempi. Suurimpina ongelminamme koen sen, että en osannut motivoida ja rakentaa koiraa oikealla tavalla pennusta saakka. Koiralle oltiin pitkän aikaa todella epäloogisia, jota pidän todella epäreiluna ja poden siitä morkkista vieläkin, etenkin painiessani niiden samojen ongelmien kanssa. Dina on sen tyyppinen koira, että tekee innolla töitä, mutta kestävyys on huono kun palkkaa ei tule ja etenkin paineen alla. Tämä korostuu juuri kisatilanteissa kun itse paineistun. Muuten niin innokas koira passivoituu, eikä aina kykene edes katsomaan minuun. Vikaa on niin koiran, kuin ohjaajankin korvien välissä. Virheitä tullaan tekemään varmasti maailman tappiin asti, mutta toivottavasti jokaisesta niistä jäisi myös jotakin takataskuun. Paljon on jo jäänyt.
Dinan kanssa harrastetaan päälajina tokoa, jota olemme treenanneet suunnilleen reilu vuotiaasta asti. Ennen tavoitteellista harrastamista kävimme koirakoulussa, joka oli enemmänkin arkitottelevaisuutta. Arkitottelevaisuus ei tämän rotuiselle pahaa tee, mutta pilkunviilaajatokottajalle kaikissa "sinne päin" opetelluissa asioissa onkin ollut pähkinää purtavaksi. Lisäksi arkitottiksessa en millään oppinut puhumaan ja ymmärtämään koiraa ja kaikki tuntui todella hankalalta.
Silmät aukesivat ihan uuteen maailmaan kun tutustuimme nykyiseen treeniporukkaamme ja aloin ymmärtämään mistä tässä koko hommassa on kyse ja miten sitä koiraa oikein puhutaan.
Treenikavereilta olemme saaneet hurjasti oppia, innostusta ja ennen kaikkea kultaakin kalliimpia, ihania ystäviä! Kiitos kun olette olemassa, oma ryhmä rämä! ♥
Tokon treenaaminen jatkuu ahkerasti ja tavoitteena on ottaa kaikki irti niin pitkälle kuin koiralla - mutta ennen kaikkea ohjaajalla rahkeet riittää. Jossain vaiheessa aloin ymmärtämään, että Dina tulee jo sen ikäiseksi, että on mahdollista, ettei kaikkia virheitä koskaan saada korjattua. Harmittaahan se ihan vietävästä, koska minusta on leivottu perfektionisti, täydellisyydentavoittelija ja minulla on kristallinkirkas kuva siitä, miltä haluaisin tottiksen näyttävän. Monesti olen jossitellut ja miettinyt, että mitä jos asiat oltaisiin tehty toisin. Sitä voin vain miettiä...
Olemme nyt jo saavuttaneet enemmän kuin mitä koskaan pitikään ja selvää on, että eteenpäin porskutetaan. Ehkä en saavuta sitä täydellistä kisakestävyyttä tämän koiran kanssa, mutta kokemusta on karttunut todella paljon ja olen oppinut niin paljon enemmän kuin mitä tästä päästä voisi uskoa.
Harrastuksiimme kuului ennemmin Dinan kanssa myös pelastushaku, mutta sydänlöydöksen vuoksi jätimme lopulta leikin kesken. Vain luoja tietää, olisiko koiran ominaisuudet ja ohjaajan taidot lopulta riittäneet hälytyskelpoiseksi asti, Dina kun ei koskaan viihtynyt maalimiehellä, ennemmin kävi vain tervehtimässä pikaisesti ja halusi heti jatkaa matkaa. Rullailmaisuun vaihtaminen toimi todella hyvin ja koira sai tehdä sitä mitä eniten rakasti; etsiä!
Metsäjälki on kiinnostanut narunjatketta aina siitä asti kun lajiin ensimmäisen kerran tutustuimme ja Dinan kanssa ollaan jonkin verran ajettu jälkeä. Mitään sen ihmeempää en ole koiralta vaatinut, olemme tehneet ruokajälkeä, sekä esinejälkeä. Esineruutu on myös ollut molemmille mieluista hommaa. Tulevaisuudessa luulen, että jälki on juuri se laji johon oma vaakakuppini tulee kallistumaan.
Dina on ollut ensimmäiseksi koiraksi mainion hankala harrastus- ja ihanan helppo kotikoira, se on opettanut minulle valtavan paljon asioita koirankoulutuksesta, elämästä, ystävyydestä, ymmärtämisestä ja ennen kaikkea pyyteettömästä rakkaudesta ja siitä, ettei mikään tässä maailmassa ole itsestään selvää.