Meidän tiimi
Näppäimistön takana kirjoittelen minä, eli Sevil Ilter, vuonna 1982 maailmaa tutkimaan putkahtanut tyttölapsi Mustasaaren Veikkaalasta. Alun perin olen kotoisin Keravalta, josta muutin perheeni kanssa tänne länsirannikolle 14 vuotiaana.
Perheeseemme on aina kuulunut eläimet. Kotona oli kissoja, gerbiilejä, akvaarioita, kani, marsuja ja lopulta pitkän kitinän ja aamuisten sitkeiden lenkkeilyjen jälkeen (ilman koiraa) sain vanhempani ylipuhuttua, että meille tulisi oma koira.
Tico, rodultaan papillon saapui taloon vuonna 1991 ollessani 9 vuotias. Koiran koulutuksesta minulla ja perheelläni ei ollut hajuakaan ja alkutaipaleet sen kanssa olivat opettelua puolin ja toisin. Emme koskaan harrastaneet sen kummemmin, ellei futista pihan kakaroiden kanssa lasketa. Ticolle opetettiinkin vain muutamia temppuja, tärkeimpänä mainittakoon tassun antaminen ja kuoleminen (selälleen heittäytyminen), jotka ovat hyvin tärkeitä asioita koiran osata. ;)
Luonteeltaan Tico oli haastava lapsiperheeseen, jossa oli omien lapsien lisäksi myös iso liuta hoitolapsia. Todella aran ja epäluuloisen luonteensa myötä Tico olisi sopinut paremmin jollekin vanhalle eläkeläisparille ja alkuvuodet sen kanssa olivat hankalia sen pidättyväisen luonteen ja epävarmuuden vuoksi. Aina ei vanhemmat kerenneet valvoa ja hoitolapsetkin saivat osansa tuon pienen pirulaisen hammastuksista jos näppinsä väärään aikaan väärään paikkaan sattuivat työntämään. Vanhempana Ticosta kertyi oikein yhteiskuntakelpoinen herrasmies ja sitkeästi ensimmäisemme eli kunnioitettavan, melkein 16 vuotisen elämän. Vaikka Ticon kanssa ei sen kummemmin harrastettu, oli se minulle todella tärkeä, koska kasvoin sen kanssa aikuiseksi. Yhdeksänvuotiaasta kaksikymmentäviisivuotiaaksi on aika pitkä matka. Kun Tico nukkui syliini helmikuussa 2007, tuntui kuin yksi aikakausi olisi päättynyt. Oli vaikea ymmärtää, että ystävä, joka järsi barbieni jalat silloin joskus, olisi poissa... Paskiaista on vielä aika-ajoin puristavan kova ikävä, mutta saimme enemmän kuin moni muu. Pitkän ja tapahtumarikkaan yhteisen taipaleen. :)
Peruskoulun seiskan jälkeen muutimme Vaasaan ja kävin kasi- ja ysiluokat täällä. Peruskoulusta päästyäni etsin itseäni ja opiskelin pukuompelijaksi, kun lukio ei kiinnostanut. Aloin kotoa 18 vuotiaana muutettuani työskentelemään ravintola-alalla, jolta kertyi vajaan 8 vuoden työkokemus erilaisissa paikoissa Leviltä ruotsinlaivoille. Työn ohella opiskelin myös baarimestariksi.
Jossakin vaiheessa elämää alkoi tuntumaan, ettei ravintolatyö ollut sitä, mitä haluaisin eläkeikään asti tehdä, joten lähdin opiskelemaan. Vaasassa ei tällaiselle itseään ilmaisevalle taiteilijahörhölle löytynyt kovinkaan mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten hain niihin vaihtoehtoihin, joita kotikaupungista löytyi. Tylsästi päädyin ammattikorkeakouluun ja ihan tavalliseksi tradenomiksi.
Koulun ohella aukeni uusi työmahdollisuus Nordealla ja aloitinkin keväällä 2008 uudessa työssä palvelutoimihenkilönä Nordean contact centressä.
Tieni vei toukokuussa 2012 konttorin puolelle ja tällä hetkellä toimin palveluneuvojana Vaasan konttorilla.
Moni minut tavannut ihminen voi varmasti ymmärtääkin, että puhuminen on mun juttu! ;)
Syksyllä 2009 elämäni koki suuren mullistuksen, kun ostimme omakotitalon maalta Veikkaalasta, josta on n. 17 kilometrin matka Vaasan keskustaan. Yhteinen tupamme ja lääni siinä ympärillä on unelmien täyttymys, nyt on koirilla tilaa temmeltää ja syksyllä 2010 laitoimme myös oman treenikentän takapihaa komistamaan.
Talouteemme tuli ensimmäinen dobermann vuonna 2006. Rotu niin hyvine, kuin huonoine puolineen vei sydämen ja tällä tiellä ollaan. Haaveenani on oppia koko ajan uutta, sekä kehittyä koiranohjaajana ja ihmisenä. Paljon on opettanut jokainen karvainen ystävä.
Suoritin kasvattajakurssi ykkösen syystalvella 2010 ja tarkoitus olisi käydä myös jatkokurssi. Tavoitteena oli lähinnä hankkia tietoa, jonka avulla olisi helpompaa etsiä tulevaisuudessa itselle harrastuskoiraa. En kuitenkaan sulje täysin pois myöskään pentuja, sikäli mikäli käsiini sattuu narttu, josta itselleni jälkeläisen haluan. Dobermanni rotuna on haastava kasvatettava, koska huomioon on otettava niin valtava määrä seikkoja terveyteen ja käyttöominaisuuksiin liittyen, unohtamatta rodunomaista ulkomuotoa. Luultavimmin jätän kasvattamisen viisaammille ja keskityn seuraamaan mielenkiintoisia yhdistelmiä.
Terkkuja kaikille tutuille ja tuntemattomille, toivottavasti viihdyt sivuillamme!