Viime yönä nukkumisesta ei tullut mitään. Ruoka ei oo maistunut pariin päivään, kauhea jännitys mitä kuvissa näkyy.
En voinut millään enää istua himassa aamulla, joten pakkasin koirat autoon ja lähdimme kohti seinäjokea tunnin edellä aikataulusta.
Hyvä niin, koska vettä tuli niin lujaa, että piti ajaa neljää kymppiä satasen alueella. 

Matkalla mietin päällimmäisenä, että pliiiiiis, anna sen olla kunnossa. Sitten taas kolkutteli zen olkapäällä ja ajattelin että mun pitää keskittyä siihen, että osaan käsitellä sen mitä sieltä tulee. Se voi olla mitä vaan ja se ei siitä muuksi muutu. Asia pitää vain hyväksyä.

No, saavuttiin klinikalle ja mentiin hengailemaan odotustilaan. Onneksi siellä oli mukavia juttukavereita niin aika meni siivillä.
Punnittiinkin Miitta ja painoa oli huimat 26,2 kg 😂
Mini-Miitta. 😘

Viimein oli meidän vuoro. Meidät otti vastaan Animagi Seinäjoella Jarmo Rintasalo, jolla ollaan kuvattu kaikki koiramme Dinasta lähtien. Lääkäri on erikoistunut kirurgiseen ortopediaan ja on alueen nimekkäin ja ammattitaitoosin spesialisti. 
Keskusteltiin tilanteesta ja lääkäri totesi että ei tarvitse rauhottaa. Miitta on niin sivistynyt ja luottaa, että antaa kyllä käsitellä.
Mentiin yhdessä röntgenhuoneeseen ja nostin Miittiksen pöydälle. Oli siinä nätisti niin kauan kuin kuvaus kesti.

Ja se hetki kun kuvat alkoi latautua näytölle. Tietysti niskasta alkaen, että ongelma-alueelle olisi mahdollisimman pitkä matka. 😂
Koko ajan edettiin ja näin, että ranka on tosi siisti. Vähän niinkuin lottoarvonta jossa saat montaoikein putkeen ja koko ajan odotat, että koska kosahtaa. 😁

No eipä kosahtanutkaan!!!
Se samainen vuosi sitten kuvattu muutos oli nyt luutunut, kuten odottaa saattoi, mutta missään muualla ei ollut mitään huomautettavaa.
Keskustelimme, että jos tuo olisi ns spondyloosi sairaus, olisi muutoksia vääjäämättä muuallakin, koska koira tulee viisi.
Trauma siellä takana siis on ja tämä on kyllä loistouutinen.

Osteopaatilla reagoitiin sen vuoksi että ns jäykkää nikamaa venytettiin sille epäluonnolliseen asentoon.
Nyt sitten on meidän taikanäpin helppo jatkaa rangan huolenpitoa kun jätetään tuo nikamaväli käsittelemättä. 😊
On kyllä ollut ihana huomata, kuinka meidän Jaana-Kaisa on aidosti elänyt tässä mukana ja on aidosti kiinnostunut hoidettavistaan. ❤️

Tämmöttis siinä lapussa lukoo:

Mulle tärkeintä on että koira saa viettää kivuttoman ja mukavan elämän perheenjäsenenä, mutta olo on kuin lottovoittajalla!

Treenilupa irtos ja tämän ei kuulemma pitäisi millään tavalla vaikuttaa meidän elämään!
Eipä se ole tähänkään asti vaikuttanut, ei sen puoleen. 😁

Nyt on vaan niin autuas olo, kun tietää että mistään periytyvästä ei ole kyse. Ja tämä ei myöskään estä mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia. 😘

Kettu kuittaa!

Niin se vaan on tämäkin kesä kohta taputeltu...
Ei niin haittaa, että jatkuva +30 keli vaihtuu pirteään syysilmaan ja on suotuisampaa reenailla ja lenkkeillä. 😊

On tässä kesän mittaan ollut taas jos jonkin moista. On tullut reissattua parilla leirillä ja sitten ihan vaan oleiltu. 

Heinäkuussa oltiin Veeran kanssa koirakkopaikalla maalimiesleirillä ja saatiin oikein hyviä treenejä. Veera sai myös kovasti kehuja kun on tollanen pieni tulisielu. Tuli hyvä mieli yllättää ihmiset pienellä, toimivalla kapistuksella. ❤️
Tehtiin leirillä pääosin ukon haukkumista niin, ettei maalimiehellä ollut lainkaan tumppua. 
Lisäksi ihan hieman hallintaa. Eli lähdettiin perusasennosta liikkeelle.
Itellä Ihan tumpelo olo kun ei oo pitkään aikaa tehnyt tällaista... 😜
No, saatiin jo toinen toisto omissa reeneissä niin alkoi sointu löytyä parin keskustelun jälkeen ja Veerakin hiffas mitä siltä halutaan... 👍

Maalimiesleiriltä riennettiin kasvattajapäiville Räyskälään treenailemaan peltojälkeä. Oli ihana nähdä Miitan lapsosia, olivat varsin mukavan oloisia koiria ihan jokainen ja näyttivät olevan oikeinkin ominaisia nenänkäyttäjiä. 💖

Muuten ollaan sit reenailtu aika laiskasti kotona tottista ja peltojälkeä. Jäljellä ei ole tullut käytyä juurikaan...
Parhaimpaan aikaan tyhjäsimme Lassen kotitaloa joka myytiin nopealla aikataululla ja siihen ne ihmismehut helteillä menivätkin. 😅
Ihan ala-arvoisen laiskoja ollaan oltu. 
No, puruissa sentään yritetty käydä säännöllisesti.

Miittis on ollut puruissa tosi hyvä! Ollaan tehty lähinnä piiloa ja paikkaa, ettei olisi niin lähellä. 
Kun menee liika lähelle piilolla, niin maalimies tulee kohti ja palkkaa kun koira pakittaa. Tämä on kyllä mennyt hyvin. Jopa hallinta !! on mennyt viime aikoina hyvin. 😂

Osimoilleen Osmo se tekee hallintaa ja sitä ollaan rikottu aika railakkaasti, jolloin tuottaa vielä entistä enemmän viettiä. Ja nyt sit Lasse keräilee palasia.  On nimittäin sitä viettiä. 😁

Veeran kanssa jatketaan äijän komentamista ja mennään hallinnassa eteenpäin. 
Minä niin pikkukoirasta tykkään. 💖

Veera se on oppinu myös muutamalla reenillä seuraamisen.
No, tokihan se vielä vähän hakee paikk, mutta hyvin vähän, jos ottaa huomioon toistojen määrän. 
Kainalopalkkaa ei käytetä, tehtiin parit treenit patukka kainalossa, mutta totesin sen turhaksi.
Viettiä saa ruveta nostamaan, eli aloitetaan häiriötreenit ja vaaditaankin vähäsen jo.
Eka reeni tehtiin viikonloppuna, kun ystävät tulivat meille pitämään leiriä. 😁
Ja hyvin meni puuttuminen perille!
Nyt vain asteittain uusia juttuja ja vaatimustason nostamista.

Laitoin muutaman reenivideonkin Veeran sivuille mistä näkee tämän hetkisen tilanteen. Taitava Kokotti. 💕

Arkielämässä on ollut paljon kaikenmoista. Tuo talon tyhjäys ehkä päällimmäisenä... Jos minä olin ihan romuna niin miltä mahtoi tuntua Lassesta ja sisaruksista?
Kurjuuden maksimointia edelsi Veeran häntähaava joka oli karmea. Oli paukauttanut sen johonkin, luultavasti uuden häkin ovikalteriin ja siihen tuli viiltohaava. Joka arvatenkin tulehtui todella pahasti.
Aika moni ennusti että amputointiin menee... Mutta me saatiin kyllä paljon apua ihanilta ihmisiltä ympäri suomen ja häntä hoidettiin kuntoon!
Antibioottikuuri, hyvät haavanhoito-ohjeet, Vetericyn geelispray ja sorbact -laastarit. Niistä rakennettiin Veeralle uusi häntä. 😘
Ihana huomata että hädässä apua löytyy, kiitos asianosaisille! ❤️

Häntyli on vielä komeasti pälvikalju, mutta iho aivan terve jo. 

Huomenna ollaankin sitten jännän äärellä Miitan kanssa.
Se on voinut kaikin puolin loistavasti ja reenit on menneet tosi paljon eteenpäin. Lisäksi riekkuu ja painii minkä ehtii tyttärensä kanssa.

Eilen oltiin sitten taas osteopaatilla, missä käydään säännöllisesti koko lauman kanssa.
Oli vastahankainen käsittelyn alusta asti, lantio aikas jäykkänä lihaksista ja kun venytettiin lantiota ja ristiluun aluetta, sen teki selvästi kipeää. Juuri seiskanikaman tietämillä mistä löytyi alkava muutos vuosi sitten.
No, osteopaattimme ei halunnut tehdä mitään enempää, ennen kuin tiedämme mikä tilanne on, onko muutos luutumisvaiheessa vai onko lihakset vain tulehtuneet jostain syystä tmv...

Huomenna suuntaamme sitten Seinäjoelle ottamaan välikuvat selästä. Olipa onni että päästiin näin nopeaan, muuten olisin hermoromahduksen partaalla. 😁
Nyt sitten nähdään pitääkö meidän tulevaisuuden suunnitelmat laittaa uusiksi. Miitasta kovin moni toivoisi itselleen jälkikasvua ja olen harkinnut sitä itsekin, koska Veeran pentue miellyttää mua kovasti.

Moni asia ratkeaa sitten huomenna.