www.POMPPALOIKKA.net
...tarinoita Pohojalaasista poopermanneista!
  • Etusivu
  • Esittely
  • Osmo
  • Veera
  • Heikki
  • Linkkejä
  • Muistoissa
    • Miitta >
      • WOW G-pentue!
      • Red Label's O-pentue!
  • Muistiinpanoja
  • Pomppaloikka Blogi!
  • Madventurous Kennel

Koeviikon kommelluksia.....

10/12/2014

0 Comments

 
Viikko on kulunut kokeesta ja ehkä tässä alkaa olemaan sen verran palautunut että voi kerrata vähän niitä valmistautumisviikkojen kommelluksia. :)

Sillon ku tämän extempore -päätöksen tein, että kokeeseen mennään, oli meillä aikaa n 2,5 kk. Sehän tuntui siltä, että tässähän kerkee vielä vaikka mitä.
No, siinä sitten tulikin vähän muuta, kun Lassen kotitalo myytiin ja sen ohella ei tullut treenattua juuri ollenkaan.
Kyllähän Miitta on nämä asiat osannut. Jep jep. :')

Kas vain, yhtäkkiä kokeeseen onkin se kaksi viikkoa ja alan tekemään kisanomaista treeniä. Miitalla tietysti juoksu parhaimmillaan ja laatikosta löytyi viisi vaihdetta lisää.

Jäljellä ei ollut mitään suurempaa ongelmaa, ei ole koskaan ollut. Tein viikkoa ennen koetta yhden kisanomaisen jäljen. Täysin tyhjää n 300 askelta, kaksi kulmaa ja kaksi esinettä. Tokan esineen jälkeen jälki jatkui vielä n 100 askelta ja siellä oli sitten ruokaa, purkkia ja palloa. Se meni todella hyvin ja jäin rauhallisin mielin jäljen suhteen. Miitalle jäi päällimmäisenä mieleen että kannatti. :)

Mutta se tottis, se tottis......................

Pikku pulmaa teetti seuraamiskaavion jälkeen se, että Miitan mielestä Nyt Tulee Eteenmeno. Sen Täytyy Tulla.
Mopo vaihteella 8 ja turbo pohjassa. Siitähän on sitten tosi hyvä tehdä jääviä. :P

Noh. Mietin, että pitää olla realisti. Eteenmenoa ei treenata kertaakaan ennen koetta. Nyt pitää saada tunnetilaan muutos, vaikka sitten eteenmenon hinnalla.
Sain jollain asteella ajatuksen pois eteenmenosta, mutta koetilanteessa se ei vielä riittänyt, kuten huomattu. :D

Seuraava a-haa elämys tuli myöskin koetta edeltävällä viikolla.
Miitta ei ole tehnyt PK A-estettä kuin kerran ja siitä on kolme vuotta. Heh. :)
Tekniikka on opetettu agility A-lla kun muuta ei ollut tarjolla. Sitä tekniikkaa kun ollaan hiottu vielä agilitytreeneissä joskus vuonna kuokka kontaktipintojen kautta, niin hyvin näkyi juurtuneen turvallinen tekniikka takaraivoon.
Käytiin siis kentällä kokeilemassa PK-A:ta ja hienosti meni.
Huh, rasti seinään. :')

No joo, sit todettiin et eipä oo muuten tehty paritreeniä vieraan koiran kanssa öööh, en muista koska.
No, kuvioihin tietysti luottoappari ja parhaus treenikaveri Sandra Ferran kanssa.
Ekassa treenissä Miitta kuumui jonkin verran kun tytöt teki noutoa. Sanoin vielä ääneen että kylläpä se nosti kieppejä. Nouto on Miitalle aika tärkeä juttu.
No, seuraavissa reeneissä sama homma ja jälleen sanoin sen ääneen. Jonka jälkeen viisaana ohjaajana irrotin liinan ajatuksena tehdä jääviä. Irrotin liinan, mikä mua vaivaa?!

Sandra haukutti Ferraa meidän takana ja mä lähdin seurauttamaan Miittaa. Sandra heitti pallon hyppyesteen yli ja lähetti tuo -käskyllä perään.
Samassa Miitta läks lapasesta ja suoraan Ferran luo ja "kissatappelu" alkoi nanosekunnissa.
Voi jumanlaare sentään.
Yhtä nopeesti kuin kähinä alkoi, saatiin se loppumaan. Luojan kiitos selviydyttiin kaikki ilman suurempia vammoja. :o
Miitta sai luonnollisesti palautetta ja jatkettiin reeniä hetki ja jäätiin vielä hengaamaan koirien kanssa kentän reunalle ettei mitään jäisi hampaankoloon.

Miitta ei ole _koskaan_ meinannut edes lähteä multa lapasesta, mutta pitkä tauko, juoksut, oma kenttä ja mustasukkaisuus saivat yliotteen.
Minä tietysti ihan hermot riekaleena. Koe on lauantaina ja mun koira päättää omistaa maailman tiistaina. Apuva.
Tärkeintä kuitenkin ettei mitään sattunut, huhhuh.

No, taas löytyi luojan kiitos auttavaa kättä, kun saatiin meidän maalimies Mika ja Sandra appariksi aiheuttamaan häiriötä paikallaanmakuuseen kun arvelin, että nouto saattaapi siinä tuottaa ongelmaa.
Heiteltiin kapulaa, huudeltiin käskysanoja jne ja päästiin puuttumaan hyvin. Onnistunut treeni ja tämä oli siis koeviikon keskiviikko. Nyt pää kylmänä, mä ajattelin. Yks treeni kerrallaan mennään.
Sovittiin että seuraavassa reenissä mennään koekentälle ja Miitta paikallaan makuuseen ja toinen koira telineille noutamaan. Päätin että vasta viimesessä tottisreenissä teen lopullisen päätöksen osallistutaanko. Kenenkään toisen suoritusta en todellakaan lähtisi pilaamaan koetilanteeseen.

No joo, tuli seuraava tottisreeni, kävin virittelemässä liinan varuiksi, mihin laittaisin Miitan kiinni.

Sitten kuningasidea ja a-haa elämys: kuusimillinen starttipistooli :D

Miitalle oli ammuttu viimeksi n 3 vuotta sitten MH -kuvauksessa, jossa se innostui toisesta laukauksesta joka kaikui suojelukentältä. Reagoi siihen kuten piiskan ääneen, joka on kuulemma tyypillistä suojelukoirille.

No, ajattelin, että olis se varmaan hyvä kokeilla ennen koetta. Tämä oli siis torstai.
Oltiin ihanan treenikamuni Annen kanssa pari, tehtiin kokeenomainen treeni.
Kun laitoin Miitan paikkamakuuseen ja menin odotuspaikalle, Anne lähti tekemään kaaviota ja minä ammuin. Ja Miitta nousi häntä tötteröllä tsuumaten että missä on MaaliMies, singahti ja sai mukavan pikku pakotteen liinasta. Mun nuhteluiden saattelemana menin häpäisemään sen totaalisesti ja palautin sen takaisin maahan. Tietysti palautin sen siinä ja rauhotin. Uusiin laukauksiin ei enää reagoinut.

Uusi kiva "pikku" ongelma näin kaks päivää ennen koetta. Hyvä jumala sentään, mitä tästä voi tulla?!
No, positiivistakin treeneissä oli; kun Anne teki noutoja niin Miitta suorastaan vältti katsomasta telineille. Eli edellinen treeni oli todella mennyt perille noutojen suhteen.
Mutta nämä laukaukset, huhhuh.

Taas suunniteltiin viime hetken paniikkitreeniä, mutta elin kuitenkin toivossa. Kun kerran noudosta kuumuminen saatiin noin hyvin blokattua niin en pitänyt mahdottomana tätäkään.

Treeni kerrallaan, mietin ja en edes murehtinut vielä koko koetta vaan keskityin joka päivä siihen mitä tehtiin.

Perjantaina ennen puruja tehtiin viimeinen pikainen treeni, jossa katsottiin mitä on tapahtunut ja onko mitään.
Miitta ei hievahtanutkaan, eikä reagoinut paikallaanmakuussa laukauksiin mitenkään. Seuraamisessa se hieman kuumui niistä, johon jouduin puuttumaan. (kokeessa jouduinkin antamaan lisäkäskyn ekan laukauksen jälkeen.)

Noutotelineelle katsomista vältteli edelleen. JES!!!   
Nyt mulla oli sataprosenttinen luotto koiraan niissä tärkeimmissä asioissa, eli siinä, että parin suorittamista ei häiritä!
Ja Me Oltiin Menossa Kokeeseen, kuinka mahtavaa kaiken jälkeen! :)

Mua ei ressannu tipan vertaa se, että tiesin koulutuksen olevan tottiksessa aivan vaiheessa. Uskoin että tulokseen olisi mahdollisuus ja A ja C -osat ei niinkään huolettanut, vaikka viimeiset purut ei niin hyvin menneetkään. Tiesin, että siellä saan kyllä Miitan lapaseen.

Perjantai-iltana tulin reeneistä kotiin ja siivosin auton. Laitoin vedet valmiiksi ja tarkistin, että kaikki tarvittava on siellä missä kuuluu.

Mä en jättänyt mitään mahdollisuutta viimehetken hukassa oleville tavaroille tai muillekaan stressitekijöille, kaikki oli valmiina.
Mä olin valmis!

Ja kaiken tämän saatananmoisen sekoilun jälkeen mun pää oli kasassa, mun koira oli hallinnassa ja me oltiin osallistumassa aamulla elämämme ekaan suojelukokeeseen.

Pakko vielä kiittää kaikkia auttaneita. Sydämeni pohjasta Kiitos kun olitte mun rinnalla ja teitte tästä mahdollista! <3

Mun hermorakenne on oikeasti ollut menneisyydessä melkoisen huono. Olen ollut tosi kärsimätön ihminen ja kovin kova koheltamaan koirankoulutuksessa. Temperamenttisen koiran kanssa se on tuonut omat haasteensa ja olen joutunut opettella olemaan ihan uusi ihminen, uusi ohjaaja.
Rauhallinen, mustavalkoinen ja aidosti tyytyväinen pienistäkin onnistumisista. Ja nöyrä.. ennen kaikkea.

Ja tämä koe oli mun pitkässä matkassa yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä virstanpylväistä. Pää pysyi kasassa tiukkojenkin paikkojen tullen, kokeessa oli valtavasti aihetta todelliseen iloon. Paljon onnistumisia, eikä epäonnistumisiin edes meinattu kuolla. Ei tehnyt edes tiukkaa.

Toivottavasti matka on pitkä ja tulee monta uutta virstanpylvästä ja uutta tarinaa kommelluksineen. :)
Mihin se tie viekään niin yhdessä kuljetaan rinnakkain. Minä ja mun rakkain Miitta. <3
Picture
0 Comments

Mitä minä sanoin, minun selkäni kestää...!

10/5/2014

0 Comments

 
Yksi välietappi on saavutettu.
Miitta suoritti IP1:sen eilen 4.10.14 pistein A:85 B:76 C:90 VIK: Erinomainen.

Mikä fiilis tämän hullun viikon jälkeen ja tässä vähän tiivistelmää koepäivältä! Valmisteluista pitää tehdä erillinen postaus, koska muuten tämä venyy aivan holtittomaksi. :D
Picture
Huonosti nukutun yön jälkeen imaisin pari kuppia kahvia naamaan. Syömään ei pystynyt. Miitalle annoin kuitenkin normaalin aamuruoan, kuten aina ennen jäljelle lähtöä. Olimme Vaasan ABC:lla klo 8:15. Annettiin koiruuksien paperit ja tarkastettiin sirut + luoksepäästävyys ja siitä suunnattiin pelloille.

Kaunis, aurinkoinen aamu syksyn upeissa väreissä, mitä muuta olisi voinut toivoa! Tuuli jonkin verran mutta se ei huolestuttanut minua.
Alustana oli pari viikkoa sitten leikattu heinä ja olin tosi tyytyväinen. Olosuhteet olivat otolliset. Tuulesta ja auringosta huolimatta aamun kosteus teki onnistumisesta realistisen vaihtoehdon.

Kun meidän vuoro tuli lähteä ajamaan jälkeä, tein samat rutiinit kuin aina treeneissä. Hallinnassa pellon poikki tuomarin läheisyyteen. Koira maahan ja liinan tarkatus, siitä sitten kaik valmiina ja ilmoittautumaan. Oltiin onneksi treenattu ilmoittautumista niin ei mennyt kieli kovin pahasti solmuun.

Kuljetin Miitan hallinnassa paalulle ja se patosi upeasti siinä nenä muutaman sentin päässä maanpinnasta, kun laitoin liinan takajalan alta.

Miitta tarkasti paalun huolella ja lähti alusta asti ajamaan jälkeä rauhallisesti, keskittyneesti ja syvällä nenällä tarkastaen huolellisesti jokaisen askeleen.
Ensimmäinen esineilmaisu oli moitteeton, esineeltä lähetettäessä kiirehti pari ekaa askelta ennen kuin tasaantui.

Ensimmäinen kulma vasemmalle oli moitteeton ja kulman jälkeen jatkoi itsevarmasti työskentelyä. Pari kertaa tuulenpuuska toi jotain hajua niin teki nopean tarkastuksen mutta jatkoi jäljestystä tasaisen varmasti.
Toinen kulmakin oli ihan ok ja alkoi jo uskaltaa hengittää. :D

Kun sitten hoksasin, että ajoi tokan esineen yli niin pikkuruista osaa minua harmitti, koska tiesin, että olisi olleet todella hyvät pisteet ilman tuota. En kuitenkaan olisi voinut olla onnellisempi Miitan työskentelyyn ja tarkkaavaisuuteen. Se antoi kyllä juuri parasta itseään, mikä mahtava jälkikoira! <3

Tuomaria myös harmitti viimeinen esine, hän olis kovasti halunnut antaa meille sen 95 p.
Kehui Miittaa hyväksi jälkikoiraksi ja suorituksemme oli kuulemma päivän paras.
Ei voinut kuin hymyillä kun käveltiin takas autolle. Loppupisteet A:85

Tajusin että 33,333% suorituksesta on nyt läpi. Sitten löi tajuntaan että ei hitsi, mehän joudutaan kentälle! Apuva!
Joku osa minusta varmaan ajatteli että eipähän sit tarvii B:tä ja C:tä tehdä jos jälki menee vihkoon... Hullua, miten ihmismieli toimii. :D

Kenttäosuuksiin oli vielä rutkasti aikaa, joten päätettiin käydä juoksuttamassa koirat sänkipelloilla.
Siitä suunnattiinkin sitten tottiskentälle...
Järkyttävää tunteiden vuoristorataa.
Välillä ihan rauhallinen ja levollinen fiilis, seuraavassa hetkessä paniikin sekaisia tunteenyrityksiä.
En kuitenkaan päästänyt niitä valloilleen vaan lähdin vaikka käppäilemään yksin ja keräämään itseäni. Ja onnistuin siinä.

Meillä on tottis muutenkin ihan vaiheessa vielä ja Miitta on lisäksi hetki sit lopettanut juoksunsa. Mopon keuliminen oli tiedossa eikä odotukset olleet kovin korkealla.
Tämän tiedostaminen auttoi mua todella paljon. Hyväksyin sen että se on sitä, mitä se tällä hetkellä on (lisempää ja tarkempaa sitten erillisessä valmistautumis -postauksessa). Se ei ole nyt just sitä mitä haluaisin, mutta tulokseen on kuitenkin mahdollisuudet. Ja näillä mennään!

Seuraamisessa oli koko ajan hieman edessä ja auki, kuumui myös ihan kiitettävästi ja teki sen selväksi. :D
Sellasta omaan silmään karmeaa seuraamista, mut aina mielummin näin päin, kuin että koira olis perässä vedettävä matkalaukku. :D
Henkilöryhmä oli kahvilla (siis kuvainnollisesti) ja jouduin itse kutsumaan heidät kentälle. :D
Tämä ei onneksi Miittaa millään lailla häirinnyt.

Jäävissä liikkeissä ei tehnyt istumista vaan meni maahan. Tähän tuli jostain syystä aivopieru muutama viikko sitten. Jotenkin jännitti niin, että olin ihan viulunkieli ja en keskittynyt yhtään missä kohtaa annan käskyn ja sekoilin muutenkin. :D Menin vähän lukkoon.
Maahanmenon teki, olisi voinut olla nopeampi. Oli aika jousilla kun odotti luoksetuloa. Luoksetulo oli tosi hyvä, nopea ja suora, sekä siitä sivulle siirtyminen tosi hyvä ja nopea.

Siitä sitten noutoihin.
Tasamaanouto oli hyvä ja nopea ja luovutusasento suora. Luovutuksessa ote hieman ote eli, joka varmasti johtui osin mun jännityksestä ja miitan kuumumisesta, koska treeneissä puree hyvällä otteella.

Hyppynoto oli myös hyvä ja nopea, ilmaa runsaasti metrisen välissä. Luovutusasento hyvä, mutta sama kuin edellä, eli ote hieman eli. Luovutukset ja sivulle siirtymiset ok.

A-noudossa mä heitin sitten kapulan ihan päin hel**tiä. :D
Se lensi hypyn ja A:n väliselle linjalle. Tiesin, että mulla olis mahis heittää uudelleen. Mulla oli nanosekunti aikaa miettiä ja päätin mennä riskillä, koska Miitta oli jo melkosilla jousilla. Noudot on sille aika tärkeä juttu. :D
Meni A:n yli ja haki kapulan. oli tulossa esteiden välistä kun stoppasi. Esteiden vierestä Ei_Koskaan_Tulla.
Miitta meni takaisin A:n taakse ja selvästi arvioi sitä siitä juurelta. Totesi, että mission impossible ja kiersi toista kautta luovuttamaan mulle kapulan.
Kuinka liikuttava koira! Näin että se tiesi tasan tarkkaan mitä sen kuuluu tehdä ja olisi kovasti halunnutkin, mutta teki ratkaisunsa siinä tilanteessa. Ja hyvä niin, parempi ettei satu mitään. Viisas Miitta ja ohjaaja saa mennä noutokapulanheittokurssille. :D

Noutojen jälkeen eteenlhetykseen jota Miitta oli odottanut kuin kuuta nousevaa. Valmistelevassa keuli huolella ja pompotti. Käskystä singahti kentän toiseen päähän, mutta korvat oli "täysiiiiimäenkuulemitäääään" -moodissa ja tuli samaa vauhtia takas mun luokse.
Voi pyhä pamaus. :')

Paikallaanmakuussa oli hieman levoton, mutta ei ollut aikomustakaan nousta. Hyvä. :)

Saakutti että jännitti kun mentiin tuomiolle. :')
Riittääkö pisteet tulokseen näiden isojen pistemenetysten jälkeen?
Loppupisteet 76p. ja vuori tippui sydämeltä. Vielä ollaan kiinni tuloksessa!

Suojeluosuus aloitettiin kuten aina treeneissä ja meidän maalimiesoppilas, Mäki-Latikan Toni odotti auton ulkopuolella tumpun kanssa. Pitkä haukutus Miitalle ja puru. Pitkä taistelu ja muutama ylimenon vahvistus ja siitä irrotus ja hallinnassa kentälle.

Tämä ajatus lähti alkujaan Korrin Juhalta, joka sanoi että tuollaisen tulisielun on hyvä saada purkaa jo ennen kentälle menoa. Kiitos Juha ja siitä se ajatus sitten lähtikin. :D

Päästiin kentälle ja sain luvan lähettää koiran. Kun olin lähettänyt miitan vitoselle niin tuomari huusi että mun pitää laittaa liina taskuun. Se oli jäänyt käteen. :')
Ja koska meni pasmat sekaisin niin en ottanut Miittaa vitoselta haltuun käskyllä enkä läähettänyt kutoselle.
Noh, onneks Miitta tietää erittän hyvin missä kutonen on ja mitä siellä tehdään. Vartiointi oli tosi hyvä ja voimakas.
Vitosen kierto sen sijaan väljä ja tyyliin "vauhti korjaa virheet". :D

No joo, menin tuomarin luvalla piilolle ja sain luvan ottaa koiran hallintaan. Oltiin päätetty että haen koiran piilolta. Menin Miitan viereen ja se ei häiriintynyt millään tavalla. Annoin sen vartioida vielä muutaman haukun ennen kuin tulppasin sen istu -käskyllä. Lähti hyvin mun mukaan kun seurautin siirrätyspaikalle mutta kun käännyttiin maalimiestä kohti niin keuli hieman eteenpäin. Annoin lisäkäskyn ja Miitta korjasi paikan.
Siirrätin maalimiehen pakopaikalle ja lähdettiin Miitan kanssa perään. Tuli keulivassa hallinnassa pakopaikalle ja kun jätin maahan niin oikas itsensä suoraan maalimiestä kohti, huonoon kulmaan. Tästä johtuen jäi hieman vajaalle otteelle paossa. Hyökkäys oli muuten hyvä ja nopea ja puri lujaa ja tasaisesti.
Irrotus on ollut vähän vaiheessa ja se näkyi kokeessakin. Oli siinä ja siinä ettei irrottanut ekalla käskyllä, mutta toinen käsky tarvittiin. Sama tapahtui uudelleenhyökkäyksessä.

Lähti taas uudeleenhyökkäyksen jälkeen tekemään tosi hyvää hallintaa pitkän liikkeen lähetyspaikkaan. Mä kyllä ohjasinkin sitä niin kuin erikoisjoukkojen kenttäpäälikkö. Oikeasti onnistuin olemaan jämpti ja itsevarma. Hyvä minä!!! :)

Pitkä liike oli aivan super!!! Oli nopea, hyppäsi kaukaa ja selkeästi, sai täyden otteen ja puri lujaa! Teki tosi hienon ylimenon ja irrotus oli kuin oppikirjassa! What a feeling! :)
Siitä tuomarin luvalla otin sivulle ja siirrätin maalimiehen. Seurautin sivukuljetukseen ja Miitta piti hienosti muhun kontaktin ja vaihtoi luvalla maalimieheen.
Muistin ottaa pampun!!! :')))
Typerä asia, mut oon jännittänyt sitä.

Sivukuljetus meni todella hyvin. Matka oli aika pitkä, mutta Miittis piti paikkansa todella hyvin ja oli intensiivinen ja keskittynyt.
Muistin luovuttaa pampun tuomarille!!! :')))

Otin Miitan hallintaan ja se lähti taas todela hyvin mukaan.

C-90p. Whaaaaaaaaat!!!!

Mun ihana, pieni, hullu, rohkea Miitta!
Tähän kokeeseen alettiin treenata 2 kk sitten ja osallistuminen oli ihan yllättävä aivopieru.
Tällä treenimäärällä ei voi olla kuin tyytyväinen Miittaan, se teki hienon suorituksen!

Meidän ensimmäinen IPO-koe, muttei taatusti viimeinen. Nyt tämä vasta alkaa! :)

Samassa kokeessa meidän pojat teki upean C1:sen 92 p.
Lasse ja Osmo sai ensi kautta varten tosi arvokasta kisakokemusa.

Loppuun kauhee litania kiitoksia.

Maalimiehellemme Mika Mahlamäelle kun lähdit mukaan mun aivopieruun ja oot käyttänyt äärettömän määrän vapaa-aikaasi meihin.
Mikan oppilas Mäki-Latikan Toni, joka oot myös tehny meille hyviä reenejä ja auttanut kentälletuloissa. Täähän oikeesti toimi! :D
Mun mahtavimmat apparit Lasse ja Sandra, ilman teitä olis puuttuis treeneistä kaikki mausteet. :D
Ja Latvan Anne joka jeesasit koeviikolla kun meinas paniikki iskeä! (ja siitäkin lisää myöhemmin.......)
Kiitokset maanomistajille treenipelloista!
Ja tietty meidän koko treeniporukalle vertaistuesta ja myötäonnesta. Te tiedätte parhaiten mikä matka tänne on kuljettu ja se tekee tästä ihan erityistä. :)
Ja sit sille Korrin Juhalle joka on joskus ohjannut samanmoista kuumakallea. Meidän keskustelujen jälkeen heräsi ajatus, että ehkä me nyt vaan mennään sinne kokeeseen. Sait mut ymmärtämään mun koiraa paljon paremmin ja se on todella iso lahja! :)

Tässäpä nämä lyhykäisyydessään. :')

Tästä on aika kiva jäädä hetkeks paussille puruista ja tottiksesta ja jäljestää niin kauan kuin säät sallii. Ja sit laitetaan ihan uudet tavoitteet, kääritään hihat ja ruvetaan hommiin.

Loppuun vielä mun ja Miittiksen voimabiisi. :)
0 Comments

    Categoriat

    All

    Team Pomppaloikka

    Tähän laumaan kuuluu kaksi aikuista lasta ;) Sevil ja Lasse, pikkupoika Juho vm 2015,
    sekä neljä dobermannia, sisaruksenpuolikkaat Miitta ja Osmo, sekä Miitan tytär Veera ja Miitan poika Heikki.
    Meidän seikkailuista ja jutuista täällä kirjoittelen, toivottavasti viihdyt!

    Archives

    July 2016
    April 2016
    March 2016
    December 2015
    October 2015
    September 2015
    October 2014
    September 2014
    August 2014
    April 2014
    February 2014
    January 2014
    October 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012

    RSS Feed