Aloitetaan vaikka nistä ei-niin-kivoista jutuista...
Taas on Veikkaalanmäellä sattunut ja tapahtunut. Just kun saatiin edellisen postauksen jälkeen talvitauko pakettiin niin kyllähän se karma potkas taas päähän ja Veeralle tuli erään viikon loppuna vakava suolitukos.
Oksennusta aivan solkenaan, ei pysynyt edes vesi sisällä ja siinä vaiheessa kun parafiinikin tuli 30 s jälkeen ulos, alkoi paniikki vallata. Vaasasta ei saatu apua, yks klinikka kiinni ja loput ei ottaneet vastaan ku ei ollut aikoja... Ja mun pentu teki kuolemaa mun käsissä.
Onneksi naapuripitäjästä, Seinäjoelta saatiin apua. Ei ollut sielläkään aikoja mutta suuressa hädässä aikaa järjestettiin! Onneksi edes joku miettii tossa tilanteessa sitä kärsivää eläintä, eikä sitä että menee ylitöiksi!
En uskaltanut ottaa viikonlopun vuoksi mitään riskiä ja leikkuriin mars.
Sydän syrjällään jätin mun pienen, 10,5 kuisen Veerani klinikalle. Koiran kunto romahti jo matkalla sinne ja kuumekin alkoi olla aika korkea.
Kun mentiin muutaman tunnin päästä takas klinikalle niin selvisi että paha tukos ohutsuolessa, ei olis tullut omin avuin ulos. Lisäksi oli kehittänyt jo vatsakalvontulehduksen.
Leikattiin siis viimetipassa. Hoitaja sanoi että viimeistään seuraavan vuorokauden puolella olisi menehtynyt.
Taas on Veikkaalanmäellä sattunut ja tapahtunut. Just kun saatiin edellisen postauksen jälkeen talvitauko pakettiin niin kyllähän se karma potkas taas päähän ja Veeralle tuli erään viikon loppuna vakava suolitukos.
Oksennusta aivan solkenaan, ei pysynyt edes vesi sisällä ja siinä vaiheessa kun parafiinikin tuli 30 s jälkeen ulos, alkoi paniikki vallata. Vaasasta ei saatu apua, yks klinikka kiinni ja loput ei ottaneet vastaan ku ei ollut aikoja... Ja mun pentu teki kuolemaa mun käsissä.
Onneksi naapuripitäjästä, Seinäjoelta saatiin apua. Ei ollut sielläkään aikoja mutta suuressa hädässä aikaa järjestettiin! Onneksi edes joku miettii tossa tilanteessa sitä kärsivää eläintä, eikä sitä että menee ylitöiksi!
En uskaltanut ottaa viikonlopun vuoksi mitään riskiä ja leikkuriin mars.
Sydän syrjällään jätin mun pienen, 10,5 kuisen Veerani klinikalle. Koiran kunto romahti jo matkalla sinne ja kuumekin alkoi olla aika korkea.
Kun mentiin muutaman tunnin päästä takas klinikalle niin selvisi että paha tukos ohutsuolessa, ei olis tullut omin avuin ulos. Lisäksi oli kehittänyt jo vatsakalvontulehduksen.
Leikattiin siis viimetipassa. Hoitaja sanoi että viimeistään seuraavan vuorokauden puolella olisi menehtynyt.
Tässä odotellaan leikkaukseen pääsyä, Veera tosi huonona... :(
Tällainen siellä sitten oli. Kumipallon pala ohutsuolessa.
Molemmat toipuu, emäntä ja koira...
Seuraavana päivänä jo vähän jaloittelemassa ja haistelemassa kevättä...
Onneksi nuori koira toipuu nopeasti!
Mulla oli siinä työreissuja niin valvomatta ei uskallettu jättää yli 8 h työpäivien ajaksi, joten Veera pääs mummolaan hoitoon. Oli ihana kuulla kn äitini oli iloinen siitä, että saivat oppia tuntemaan Veeran niin hyvin.
Helposti sulavaa ruokaa muutama päivä, sit pikkuhiljaa omaa nappulaa, tikit veks ja ihan kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut. Paitsi että... taas kerran Karma opetti arvostamaan Jokaista Hyvää Hetkeä, elämästä kun ei koskaan voi tietää...
No joo, sit vähän kevyempiin tunnelmiin.
Nyt kun tulee kiireiden vuoksi postailtua niin harvoin niin tulee het kunnon romaaneja (en tarkoita vähemmistökansaa, terkkuja vaan Halinin Willelle, thö Personal Rainerille jos luet tätä. :'))
No ensinnäkin lumet satoi takas tuon ihanan keväisen kuvan jälkeen, eikä puhettakaan et olis voinu reenata omalla kentällä. Olin jo vähän päättäny et meidän maneesikausi oli ohi.
Saatiin lääkäriltä reenilupa kyllä, mut pelotti jos Veeran haava ärtyisi hienosta hiekasta.
Näin ollen aattelin että otetaan esineilmaisu työnalle.
Samaan tyyliin on tehty Miitta ja Osmokin, Osmo on niin tajunnut ja pakko jakaa tämä tajuamisen ilo:
Mulla oli siinä työreissuja niin valvomatta ei uskallettu jättää yli 8 h työpäivien ajaksi, joten Veera pääs mummolaan hoitoon. Oli ihana kuulla kn äitini oli iloinen siitä, että saivat oppia tuntemaan Veeran niin hyvin.
Helposti sulavaa ruokaa muutama päivä, sit pikkuhiljaa omaa nappulaa, tikit veks ja ihan kuin mitään ei olis koskaan tapahtunut. Paitsi että... taas kerran Karma opetti arvostamaan Jokaista Hyvää Hetkeä, elämästä kun ei koskaan voi tietää...
No joo, sit vähän kevyempiin tunnelmiin.
Nyt kun tulee kiireiden vuoksi postailtua niin harvoin niin tulee het kunnon romaaneja (en tarkoita vähemmistökansaa, terkkuja vaan Halinin Willelle, thö Personal Rainerille jos luet tätä. :'))
No ensinnäkin lumet satoi takas tuon ihanan keväisen kuvan jälkeen, eikä puhettakaan et olis voinu reenata omalla kentällä. Olin jo vähän päättäny et meidän maneesikausi oli ohi.
Saatiin lääkäriltä reenilupa kyllä, mut pelotti jos Veeran haava ärtyisi hienosta hiekasta.
Näin ollen aattelin että otetaan esineilmaisu työnalle.
Samaan tyyliin on tehty Miitta ja Osmokin, Osmo on niin tajunnut ja pakko jakaa tämä tajuamisen ilo:
Hirveästi tuli kiinnostusta tuosta ilmaisutavasta, joka on alun alkaen tarttunut mukaan Vanhalan Tommin jälkiseminaarista ja ajattelin, että kuvaan Veeran kanssa ihan alusta saakka miten opetetaan tuo. Muuta ei koiran oikeastaan tarvitse osata kuin mennä maahan.
Tässä ihan ekoja reenejä Veeralta:
Tässä ihan ekoja reenejä Veeralta:
Hyvinhän se tajusi, päästiin tosi nopeasti eteenpäin jo yhdessä treenissä! Kohta olisikin aika kuvata part II, vaikka toistoja ei ihan hirveästi ole alla niin tästä on tullut tosi vahva ja mieluisa juttu Veeralle. Pitää muistaa ottaa vilmille myös mitä tapahtuu kun mennään ekaa kertaa pellolle. :)
Nyt sitten on taas kerran pahin ohi ja treenit jatkuu. Ennen takatalvea, ehdittiin korkata jo oma kenttä maaliskuun puolessa välissä, tässä vähän poikain hömpötystä. Ei ees kaulapantaa Osmolla, mut eiks se oo tärkeintä et on kivaa? ;)
Nyt sitten on taas kerran pahin ohi ja treenit jatkuu. Ennen takatalvea, ehdittiin korkata jo oma kenttä maaliskuun puolessa välissä, tässä vähän poikain hömpötystä. Ei ees kaulapantaa Osmolla, mut eiks se oo tärkeintä et on kivaa? ;)
Pitääpä kuvata taas Miitankin tottiksia. Ollaan kans tehty ihan hömpöttelypohjalta koska taukoa on paljon takana. Tunnetla edellä mennään.
Kyllä sitä vois katsoa jonkun tokokokeen tälle kevättä niin saa tehdä listan siitä mitä kaikkea pitäs muuttaa. On noita näköjään tulossa tässä lähialueella ja kun testattin viime viikolla niin aika hyvin ne avo-luokan liikkeet on muistissa.
Miitta on sen tyyppinen koira että ei tohdi sortua hinkkaukseen. Siinä turhautuu sekä koira, että ohjaaja... :)
Eniten odotan kuitenkin jälkikauden korkkaamista. Mikäpä olis otollisempi hetki kin nyt, niin tokihan meidän perheen ihmiset on 39 asteen kuumeessa viettäneet koko viikonlopun. Nyt ei tohdi itseään sairastuttaa yhtään enempää, vaan pitää levätä että tulee kuntoon.
Ai jukra, meinas unohtua, että ollaanhan me korkattu jo leirikausikin!!
Nimittäin oltiin reilu viikko sitten Riihimäellä maalimiesten kevätleirillä jossa olin Veeran kanssa koirakkopaikalla. Samaisena lauantaina tärpästikkeli täytti 1 v!
Niin pieni vielä ihan äsken... Mihin tämä vuosi on mennyt?!
Kyllä sitä vois katsoa jonkun tokokokeen tälle kevättä niin saa tehdä listan siitä mitä kaikkea pitäs muuttaa. On noita näköjään tulossa tässä lähialueella ja kun testattin viime viikolla niin aika hyvin ne avo-luokan liikkeet on muistissa.
Miitta on sen tyyppinen koira että ei tohdi sortua hinkkaukseen. Siinä turhautuu sekä koira, että ohjaaja... :)
Eniten odotan kuitenkin jälkikauden korkkaamista. Mikäpä olis otollisempi hetki kin nyt, niin tokihan meidän perheen ihmiset on 39 asteen kuumeessa viettäneet koko viikonlopun. Nyt ei tohdi itseään sairastuttaa yhtään enempää, vaan pitää levätä että tulee kuntoon.
Ai jukra, meinas unohtua, että ollaanhan me korkattu jo leirikausikin!!
Nimittäin oltiin reilu viikko sitten Riihimäellä maalimiesten kevätleirillä jossa olin Veeran kanssa koirakkopaikalla. Samaisena lauantaina tärpästikkeli täytti 1 v!
Niin pieni vielä ihan äsken... Mihin tämä vuosi on mennyt?!
Samaisella täyden suun otteella purtiin meidän Mikan maalimiesoppilasta Tonia, joka teki Veeralle hyviä perusharjoituksia viikonlopun Juha Korrin valvovan silmän alla.
Samalla saatiin hyviä ohjeita jaksottamiseen ja irrotuksen jälkitilanteeseen.
Lisäksi Veeraa on ehkä hieman liikaa nostettu saaliilta suhteessa sen jo valmiiksi vahvaan saalisviettiin, josta se on alkanut turhautumaan. Muutaman treenin jälkeen turhautuminen oli tipo tiessään. Kun viime viikolla treenattiin oman maalimiehen kanssa niin oli todella selkeät ja hyvät vietinvaihdot eikä turhaumaa ollenkaan.
Irrotukset maalimiehestä menee tosi hyvin, samoin silloin kun minä pidän tumpista kiinni, mutta auta armias jos pitäisi kuolleesta saaliista irrottaa..... Juu, ei paljon persmutterit auta. Olihan nuo jo viikon vanhona sellasia että vaikka miten päin pyöritteli niin eivät inahtaneetkaan. Ja Veera on edelleen sellainen. Ei paljoa kiinnosta vaikka hinais nivusesta lipputankoon. :')
Katsotaan nyt mitä tälle tehdään vai tehdäänkö mitään. Mikan kanssa otettiin irrotukset ja olivat puhtaat, samaten mun kanssa kun saalis ei olltu kuollut. Ei se siellä kokeessakaan ole kuollut.. Mietin vaan että onko se sen arvoista ainakaan tässä vaiheessa tehdä siihen tilanteeseen konfliktia jos ei ole aivan pakko.....?
Noh, jatkoa seuraa ja katsotaan mihin mennään.
Leirillä oli noin muuten hyvä henki, oli ihana tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihaniin ihmisiin. Minä taas pillitin pitkin poikin ihmisten kanssa, niin iloista kuin ikävistä jutuista. Ja vielä selvin päin. Ristus mua. XD
Niin. Olihan mulla yks iso ilonaihe vielä, käytiin nimittäin koko lauman kanssa osteopaatilla pari viikkoa sitten.
Veerakin pääsi ekaa kertaa ja käyttäytyi niin hienosti. Sama on-off -nappi löytyy kuin äidiltään. <3
Eihän siellä mitään ollut, mutta haluan että oppii käsittelyyn ja säännöllisessä huollossa aletaan nyt käydä kun kerran aktiivisesti reenataan. 3 kertaa vuodessa on minimi.
Ja sit noi aikuset koirat: Miitta oli SUPERTIKISSÄ!!! Oli kuin kumiukko, ei missään mitään lukkoja tai jumeja. Kuorsas ja nautiskeli koko käsittelyn! Ja minoon niiiiin onnellinen!
En olis koskaan syksyllä uskonut että se saadaan takas kuntoon ja tähän on tultu! Kaikki kunnia meidän ihanalle ja supertaitavalle Jaana-Kaisalle, T:mi Terveystassuun! <3
Osmolla oli selässä pieni lukko, muttei mitään isopaa silläkään. Kuitenkin vähän tais tunnahtaa kun ei olis muka millään malttanut olla aloillaan. Kuitenkin kun ilmoitin, ettei tästä keskustella ja Jaana-Kaisa sai lukon auki, niin loppuaika elbailtiin rauhassa. :)
Jos mä nyt vaikka lopettasin tämän liirum laarumin, ennen kuin taaaas tulee jotain mieleen. Joku roti näiden kirjoitusten pituudessa! :')
Ihanaa, lämmintä, traumavapaata Pääsiäistä toivotellaan kaikille! Pitäkää munistanne kiinni! :)
Samalla saatiin hyviä ohjeita jaksottamiseen ja irrotuksen jälkitilanteeseen.
Lisäksi Veeraa on ehkä hieman liikaa nostettu saaliilta suhteessa sen jo valmiiksi vahvaan saalisviettiin, josta se on alkanut turhautumaan. Muutaman treenin jälkeen turhautuminen oli tipo tiessään. Kun viime viikolla treenattiin oman maalimiehen kanssa niin oli todella selkeät ja hyvät vietinvaihdot eikä turhaumaa ollenkaan.
Irrotukset maalimiehestä menee tosi hyvin, samoin silloin kun minä pidän tumpista kiinni, mutta auta armias jos pitäisi kuolleesta saaliista irrottaa..... Juu, ei paljon persmutterit auta. Olihan nuo jo viikon vanhona sellasia että vaikka miten päin pyöritteli niin eivät inahtaneetkaan. Ja Veera on edelleen sellainen. Ei paljoa kiinnosta vaikka hinais nivusesta lipputankoon. :')
Katsotaan nyt mitä tälle tehdään vai tehdäänkö mitään. Mikan kanssa otettiin irrotukset ja olivat puhtaat, samaten mun kanssa kun saalis ei olltu kuollut. Ei se siellä kokeessakaan ole kuollut.. Mietin vaan että onko se sen arvoista ainakaan tässä vaiheessa tehdä siihen tilanteeseen konfliktia jos ei ole aivan pakko.....?
Noh, jatkoa seuraa ja katsotaan mihin mennään.
Leirillä oli noin muuten hyvä henki, oli ihana tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihaniin ihmisiin. Minä taas pillitin pitkin poikin ihmisten kanssa, niin iloista kuin ikävistä jutuista. Ja vielä selvin päin. Ristus mua. XD
Niin. Olihan mulla yks iso ilonaihe vielä, käytiin nimittäin koko lauman kanssa osteopaatilla pari viikkoa sitten.
Veerakin pääsi ekaa kertaa ja käyttäytyi niin hienosti. Sama on-off -nappi löytyy kuin äidiltään. <3
Eihän siellä mitään ollut, mutta haluan että oppii käsittelyyn ja säännöllisessä huollossa aletaan nyt käydä kun kerran aktiivisesti reenataan. 3 kertaa vuodessa on minimi.
Ja sit noi aikuset koirat: Miitta oli SUPERTIKISSÄ!!! Oli kuin kumiukko, ei missään mitään lukkoja tai jumeja. Kuorsas ja nautiskeli koko käsittelyn! Ja minoon niiiiin onnellinen!
En olis koskaan syksyllä uskonut että se saadaan takas kuntoon ja tähän on tultu! Kaikki kunnia meidän ihanalle ja supertaitavalle Jaana-Kaisalle, T:mi Terveystassuun! <3
Osmolla oli selässä pieni lukko, muttei mitään isopaa silläkään. Kuitenkin vähän tais tunnahtaa kun ei olis muka millään malttanut olla aloillaan. Kuitenkin kun ilmoitin, ettei tästä keskustella ja Jaana-Kaisa sai lukon auki, niin loppuaika elbailtiin rauhassa. :)
Jos mä nyt vaikka lopettasin tämän liirum laarumin, ennen kuin taaaas tulee jotain mieleen. Joku roti näiden kirjoitusten pituudessa! :')
Ihanaa, lämmintä, traumavapaata Pääsiäistä toivotellaan kaikille! Pitäkää munistanne kiinni! :)
RSS Feed